10.8.2018

TAUON JÄLKEEN

Heinäkuu ja kesäloma kuluivat kuin varkain ja arki ja elokuukin ovat päässeet jo hyvää vauhtiin ilman yhtään blogipostausta. Suunnittelemattomasti blogilomasta tuli yli kuukauden mittainen ja illat ilman tietokonetta ovat tuntuneet todella mukavilta. Sillä sieltähän se aika bloggaamiseen kolmen lapsen perheen ja kahdeksasta-neljään työn kanssa löytyy, illoista ja yleensä niistä liian myöhäisistä tunneista. 


Tauon aikana on käynyt mielessä sanoa viimeiset heipat, sulkea blogi ja katsoa jäisikö silloin enemmän aikaa liikunnalle, pitemmille yöunille, toiselle lautapelikierrokselle, useammille villasukille. Toisaalta bloggaaminen on jo pian kymmenen vuotta ollut osa elämää, kanava purkaa luovuutta ja tehdä jotain omaa, siitä luopuminen tuntuisi varsin haikealta. 


Voi olla että blogi päivittyy entistäkin verkkaisempaan tahtiin, voi olla että kirjoitan heti huomenna jotain lisää, voi olla, että on hyvästien aika ja bloggaamisen sijaan elämään löytyy jotain muuta. Katsotaan kuinka käy. Joka tapauksessa ihanaa elokuuta ja syksyn tuoksua itse kullekin, mitä sitten tuokin tullessaan.

-Piia

1 kommentti :

  1. Itsekin postailin juuri ja edellinen kerta taisi olla kesäkuun lopulla. Kuulostaa varsin tutulle nuo sinun ajatukset viimeisistä heipoista. Onneksi tätä voi tehdä juuri niinkuin itsestä hyvälle tuntuu, kun ei ota ulkopuolelta paineita postaustahdista. Aurinkoista elokuuta sinnekin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!