6.5.2018

TAAPERON TUOLIT


Toiset projektit ottavat enemmän aikaa kun toiset. Nämä taaperon uudet vanhat tuolit kuuluvat siihen joukkoon, josta oli tulla ikuisuusprojekti.

Ostin tuolit käytettynä jo viime vuoden puolella. Viiden euron tuoleiksi ne olivat suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta halusin kuitenkin uudistaa pinnat ja vaihtaa istuinlevyn keltaisen värin johonkin vähän neutraalimpaan.



Teksti tuolien pohjassa kertoo, että tuolit ovat aluperin peruja päiväkodista. Vanhojen päiväkotikalusteiden paras puoli on, että ne on tehty kestäväksi, ovat todella tukevia ja taitavat olla pääasiassa kotimaista tuotantoa kuten luulen näidenkin olevan. Kun ovat myös kokopuuta, hiominen ja uudelleenkäsittely on helppo homma. Tai on ja on, kunhan sen saa vaan tehtyä.

Aloitin tuolien kunnostamisen joskus joululoman tienoilla, kahden pienen tuolin hiominen ei kauan aikaa vienyt, mutta sen jälkeen meni kuukausi jos toinenkin kun puolivalmiit tuolit pyörivät nurkissa ja odottivat maalia ja lakkaa pintaansa.



Mietin ensin tuolien maalaamista yksiväriseksi, mutta päädyin lopulta lakkaamaan puuosat mattalakalla ja maalaamaan vain istuinlevyt. Vinkiksi muuten, että jos maalia tarvitsee vain ihan vähän, kannattaa kysellä josko joltain ystävältä sattuisi löytymään sopivaa jämämaalia. Omastani kiitos  Marulle, jonka porrasprojektin jämät Tikkurilan laasti-sävyssä sopivat tuoleihin mainiosti.
 


Vaikka aikaa meni enemmän kuin olin ajatellut, valmista näistäkin lopulta tuli. Ovat olleet nyt tovin käytössä ja lopputulos on minusta oikein kaunis. Ja mikä tietenkin tärkeintä, käyttäjä on ollut erittäin tyytyväinen omiin pikku tuoleihinsa!

-Piia

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!