28.10.2018

30 KYSYMYSTÄ


Päätin tarttua blogeissa kiertävään kyselyyn, jossa kerrotaan itsestä 30 kysymyksen kautta. Nämä ovat minusta hauskaa luettavaa ja sellaista sopivaa hömppää sunnuntai-illan ratoksi, joten tässäpä tulee!

Avioliittoja - yksi ja toivottavasti se ainoa, joka solmittiin reilu kaksitoista vuotta sitten.

Kihloja - niitäkin yksi, josta tuli toukokuussa jo viisitoista vuotta.

Lapsia - kolme ihanaa ja maailman rakkainta. Esikoistytär täyttää alkuvuodesta 11 vuotta, poika on pian 9 vuotias ja perheen pienin pallero on reilu kaksi ja puolivuotias tomera tytöntyllerö.

Lemmikkejä - yläasteikäisenä minulla oli akvaario jonka asukkaat lähinnä pelottivat, sen koommin en ole lemmikeistä haaveillut.

Leikkauksia - polvesta leikattiin rakennevika ala-asteikäisenä. Viime syksynä minua oltiin jo valmistelemassa pieneen leikkaukseen, kunnes konsultoiva lääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus jouduttaisiin tekemään huomattavasti suurempana. Harkinnan jälkeen päädyimme siihen, että toistaiseksi ei leikata sittenkään mitään vaan jatkan mielummin pienen vaivan kanssa kun otan riskiä isosta leikkauksesta.

Tatuointeja - se 90-luvun lopun hittileima löytyy alaselästä... ehken enää tänään ottaisi, mutta en sitä kadukkaan, osa elettyä elämää, jota harvemmin edes muistaa kun ei se mihinkään näy. Olen haaveillut useasta muustakin tatuoinnista ja tällä hetkellä tatuointikuume on taas kovana, saas nähdä kuin käy ja tuleeko vielä toinen joskus otettua.

Lävistyksiä - vain korvissa.

Muuttoja - kahdeksan + yksi; neljä synnyinkaupungissani Mikkelissä, neljä nykyisessä kotikaupungissani Jyväskylässä ja lukion jälkeen muutin vuodeksi Englantiin au-pairiksi.

Ottanut lopputilin - en koskaan. Nykyisessä työpaikassani olen ollut pian jo viisitoista vuotta!

Autosi - viisihenkiselle perheelle sopiva Nissan Quashqai kakkonen. Sähkö- tai kaasuauto kiinnostelisi, mutta budjetti tulee niissä vielä toistaiseksi vastaan, toivottavasti tekniikka kehittyy ja hinnat tulisivat sitä myöten alemmaksi.

Ollut saaressa - isoissa ja pienissä.

Ollut lentokoneessa - kyllä, viime kerrasta tosin on jo muutama vuosi. Kroonista matkakuumetta taitaa olla koko ajan ilmassa, mutta samaan aikaan ilmastonmuutos ahdistaa, toisaalta lapsille olisi ihana näyttää maailmaa.

Onko joku itkenyt vuoksesi - on.

Ollut rakastunut - kyllä!

Ollut ambulanssissa - en onneksi.

Luistellut - ei ole lempipuuhaani, enkä ole siinä hyvä, mutta kyllä yläasteaikaisia luistimia tulee edelleen vähintään kerran vuodessa käytettyä.

Surffannut - kerran kokeillut, oli valtavan hauskaa, varsinkin niistä jotka katsoivat, en siis onnistunut pääsemään laudan päälle.

Ollut risteilyllä - liian usein! Olen ollut opiskeluaikana ruotsinlaivalla töissä muutaman vuoden ajan, silloin tuli risteiltyä oma risteilykiintiö täyteen.

Ajanut moottoripyörällä - en, ei ole ikinä ollut minun juttuni.

Ratsastanut hevosella - olen tainnut kerran istua hevosen selässä, ei minun juttuni ratsastuskaan.

Lähes kuollut - en.

Ollut sairaalassa - useamman kerran.

Suosikkihedelmä - appelsiinit vaikka niiden kuorimisesta en tykkää yhtään.

Aamu vai ilta - ehdottomasti ilta! Valvon iltaisin aina liian myöhään. Olen yrittänyt muuttaa rytmiäni, mutta huonolla menestyksellä.

Lempiväri - vaaleanpunainen, siniharmaa ja musta.

Viimeisin puhelu - juttelin äitini kanssa kuulumisia.

Viimeisin viesti - ystävälle liittyen tuleviin joulumarkkinoihin Parolan Asemalla, ihanaa!

Kahvi vai tee - tee. Kahvi on ihanaa, mutta mahani ei kestä sitä, joten surulla olen joutunut siitä luopumaan.

Kissa vai koira - kissa, sitä ei tarvitsisi ulkoiluttaa, mutta tuskin koskaan kumpaakaan.

Paras vuodenaika - vaikea valinta, kevät on ihanaa aikaa, kesää en vaihtaisi pois, syksyssä on oma ihana tunnelmansa mutta rakastan myös talvea, lunta ja pakkasta. Kaikissa on puolensa ja pääasiassa olen tyytyväinen aina siihen vuodenaikaan joka on menossa, juuri nyt pakkanen ja lumi ovat aivan parasta!

-Piia

2 kommenttia :

Kiitos kommentistasi!