13.12.2015

PIENIÄ JUTTUJA - ISOJA UUTISIA


Joulun lisäksi viime aikona mielessä on ollut jo ensi kevät ja joululahjojen lisäksi jotain ihan pientä kevättä silmällä pitäen onkin tullut hankittua ja neulottua. Kuvasta voinee jo arvata ja instagramissa seuraavat jo tietävätkin, että täällä odotetaan kevätvauvaa! Ihana iloinen yllätys, ei itsestäänselvyys ja tämän vuoksi sitä tunteekin itsensä hyvinkin onnekkaaksi. 

Tämä iloinen yllätys on tuonut omat haasteensa syksyyn ja lisämausteen nyt jo onneksi päätökseen saatuihin opintoihin. Kolmannen lapsen odotus on ollut monella tapaa muutenkin jännittävämpää, ikää on jo muutama vuosi enemmän kuin edellisissä raskauksissa ja kuten vähän aikaa sitten kirjoittelin, omassa terveydessäkin on tuon jälkeen tapahtunut muutoksia, jotka tietenkin on täytynyt ottaa nyt huomioon. Onneksi kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin ja pahin väsymys ja huono-olo ovat nekin jo ohi. Toivotaan, että samojen suotuisien tähtien alla saadaan kulkea kevääseen saakka!

Sen verran voimat ovat olleet vähissä, että vaikka blogiin olisi monia juttuja, joista haluaisin kirjoittaa, on tahti ollut vähän verkkaista. Osasyyllinen on varmaan ollut myös diplomityö, jonka kirjoittamisen aikana läppäri oli sylissä suurimman osan vuorokaudesta ja tällä hetkellä koneen esiin ottaminen työpäivän jälkeen ei oikein innosta, puhumattakaan tästä säästä, oikea valokuvaajan unelma...nyt sitä lunta ja aurinkoa vähän äkkiä! Veikkaanpa kuitenkin, että kunhan vuosi tästä vaihtuu ja päivät taas pikkuhiljaa pitenevät, juttua riittää taas enemmänkin ja varmasti mukana tulee olemaan myös vauvantuoksuista tarinaa!



Mitään isoja hankintoja emme tosiaan ole vielä ennättäneet tehdä ja jotenkin minulla on tunne, että kolmas lapsi pärjää huomattavasti pienemmällä tavaramäärällä kuin aikaisemmat. Ensimmäiset pienet - ja voi hyvänen aika että ne ovat pienet ja varmasti silti liian isot! - villasukat ovat valmistuneet jämälankakerästä, nähtäväksi jää, laitetaanko niihin tuollainen pieni vaaleanpunainen rusetti vaiko jäävätkö ihan vaan sinisiksi. Samalla ajatuksella tilasin myös ihastuvan Tiina ylisöpön aarrekartta-julisteen, kuten myös taitavan Hanna-Riikan joulukortteja, jotka ajattelin sopivan seinälle ympärivuoden, ja joista kaikki passaavat, oli vauva sitten tyttö tai poika. Pikkuhiljaa täytyy varmaan muitakin hankintoja pohtia ja puikoille putoaa varmaan vielä paljonkin pientä ja ihanaa ennen kuin kevääseen päästään.

Tällaisten pienten juttujen ja isojen uutisten kanssa kohti uutta viikkoa, joka onkin viimeinen ennen perjantaina alkavaa, melkein kolme viikkoa kestävää joululomaa, jippii! Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

-Piia

43 kommenttia :

  1. Valtavat onnittelut sinne! Täällä meillä on puolen vuoden ikäinen kolmas lapsi ja kyllä pitää myöntää, että se raskausaika ja muutenkin vauva-aika oli hieman erilaista kuin viisi vuotta sitten esikoista odottaessa. Toisaalta tämä on meidän viimeinen lapsi todennäköisesti, niin ehkä senkin vuoksi tuntuu erilaiselta koko äitiys ja vauva-aika normaaliakin haikeammalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Meilläkin tulee ikäeroa suurinpiirtein tuon verran ja vähän enemmänkin ja isommilla sisaruksilla ikäeroa ei ole kahta vuottakaan, joten varmasti erilainen tilanne edes! Jännityksellä siis kevättä kohti! <3

      Poista
  2. Oiiiiih, ihanaa! Mulla menny ihan ohi instassa. Ounastelin kyllä asiaa sun kommentista jollekin toiselle odottajalle :)
    Ihan hurjasti onnea! <3 <3

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon!! Ihana kevätkolmonen!:) hyvää vointia sinulle ja lämmintä joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Joululoma tulee ihan tarpeeseen hektisen syksyn jälkeen!

      Poista
  4. Ihana uutinen <3 Onnea teille kaikille! Tunnelmallista joulunaikaa meiltä kaikilta teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! <3 Ja hyvää joulua ja terveisiä koko teidän poppoolle, toivottavasti jossain pian taas törmättäisiin!

      Poista
  5. Ihana uutinen! Paljon onnea odotukseen <3

    VastaaPoista
  6. Ihana iso uutinen. =D
    Onnea odotukseen ja lämmintä joulunaikaa.

    VastaaPoista
  7. Voi ihanuutta! Lämpimät onnittelut koko perheelle ja hyvää vointia! Niin ja ihanaa joululomaa!

    VastaaPoista
  8. Instagramista jo huomasinkin, niin suuret onnittelut! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  9. Ihania uutisia ja kovasti onnea. Nyt diplomityö kasaan ja uusia tuulia kohti. Lunta ja valoa odotellaan täälläkin.. Jospa tänään. Hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Diplomityön on jo onneksi kasassa ja paperit ulkona, joten nyt on kevään ja vauvan hyvä tulla!

      Poista
  10. Onnentoivotuksia odotukseen! Nuo suloiset sukat pääsevät kohta lämmittämään pikkuruisia varpaita. ❤️

    VastaaPoista
  11. Onnea odotukseen! Tosi suloiset sukat. Junasukkamalli on yksi minunkin lemppareistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä olivat itseasiassa ensimmäiset neulomani junasukat! :)

      Poista
  12. Paljon onnea odotukseen! Täällä odotellaan vuoden vaihteessa vauvaa saapuvaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onnea ja jaksamista loppuraskauteen myös sinulle!

      Poista
  13. Voi onnea koko perheelle! Nyt sateleekin paljon vauvauutisia blogipiireistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! <3 Juu, saman huomannut, taitaa olla pienimuotoinen vauvabuumi meneillään! :D

      Poista
  14. Oi! Onnea odotukseen ja tulevaan <3

    VastaaPoista
  15. Mä ehdin jo innostua, että nyt tulee sukupuolipaljastuskin :)! Ihanat pikkupikkutöppöset <3<3

    VastaaPoista
  16. Isosti onnea ja jaksamista loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  17. Voi ihanaa! Lämpimästi onnea ja tsemppiä. <3 Sitä ihan eri tavalla muistelee ensimmäistä raskauttaan, kun sai rauhassa levätä, jos siltä tuntui. Minä täällä toivun vielä tämän kakkosen odotusajasta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maru! <3 Minulla on edellisistä raskauksista jo sen verran aikaa, että olen onnellisesti onnistunut jo unohtamaan kaiken! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi!